perjantai 10. joulukuuta 2021

Tunteeko Juha Keski-Suomen?

Aluevaalimainoksissa käytän slogania ”Juha tuntee Keski-Suomen.”. Mihin tämä iskulause perustuu?

Ensinnäkin siihen, että vuosikymmenien aikana olen hoitanut useita tehtäviä, joiden alueena on ollut koko maakuntamme. 1990-luvulla toimin silloisen Keski-Suomen läänin opetustoimen lääninkouluttajana ja -ohjaajana tietotekniikan oppiaineessa. Tuolloin syntyi runsaasti yhteyksiä Keski-Suomen eri kuntiin ja ihmisiin.

Vuodet 2010-2017 olin OAJ Keski-Suomen puheenjohtajana, jolloin maakunnan kunnat ja niiden tilanteet tulivat hyvin tutuiksi. Paljon käytiin keskusteluja mm. kuntien virkamiesjohdon ja poliittisten luottamushenkilöiden kanssa kuntapalvelujen laadusta, resursseista ja tulevaisuudesta.

Lisäksi olen asunut ja työskennellyt Keski-Suomessa lähes koko elämäni, yli 60 vuotta. Asuin-, mökki- ja/tai työpaikkakuntiani ovat olleet tai ovat Pylkönmäki, Karstula, Viitasaari, Korpilahti, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta, Joutsa, Hankasalmi ja Toivakka.

Näiden asumiseeni ja toimintaani liittyvien seikkojen pohjalta rohkenen sanoa, että tunnen Keski-Suomen hyvin. Kuluneiden vuosikymmenien aikana minulle on syntynyt selkeä käsitys Keski-Suomen kehityksen linjoista. Sen pohjalta uskon, että pystyn osaltani rakentamaan Keski-Suomen tulevaisuutta nyt, kun suuret palvelurakennemuutokset ovat oven takana.

Juha Paananen
aluevaaliehdokas 2022 (sd.)
Keski-Suomi

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Psykologien ja kuraattorien pysyttävä kouluilla

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhteydessä opiskeluhuollon psykologit ja kuraattorit ovat siirtymässä kunnista hyvinvointialueille. Vielä tällä hetkellä peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten psykologi- ja kuraattoripalveluista vastaa se kunta, jonka alueella koulu tai oppilaitos sijaitsee.

Nykyjärjestelmän mukaan psykologien ja kuraattorien toimipisteet ja vastaanotot ovat pääsääntöisesti koulujen ja oppilaitosten tiloissa. Näin ollen palvelut ovat oppilaiden ja opiskelijoiden saatavilla suoraan samassa paikassa, jossa myös opiskellaan.

Hyvinvointialue on maakunnan kokoinen eli hallinnollisena alueena huomattavasti suurempi kuin kuntayksikkö. Laajemmassa toimintaympäristössä käy helposti niin, että palveluita keskitetään ja ne etääntyvät käyttäjistä. On erittäin tärkeää, että sote-uudistuksen yhteydessä tämä oppilaiden ja opiskelijoiden kannalta vahingollinen skenaario vältetään: opiskeluhuollon palvelut on säilytettävä hallintomuutoksen jälkeenkin matalan kynnyksen palveluina.

Opiskeluhuollon tarve on viime vuosina jatkuvasti kasvanut, jopa niin, että voimassa olevan lainsäädännön noudattamisessa on ollut vaikeuksia. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki edellyttää, että kiireellisissä tapauksissa psykologille tai kuraattorille on päästävä yhden ja kiireettömissä tapauksissa seitsemän työpäivän kuluessa. Lisäksi lakiin on tulossa vuoden 2022 alussa määräykset psykologien ja kuraattorien sitovasta mitoituksesta.

Ensi vuoden alusta lähtien Keski-Suomenkin hyvinvointialueen uusi valtuusto tekee päätöksiä alueen sote-palvelujen järjestämiseksi. Opiskeluhuollon psykologien ja kuraattorien toiminnassa lähtökohtana tulee olla se, että nämä toiminnot säilyvät fyysisesti koulujen ja oppilaitosten yhteydessä. Toiminnalle pitää myös pystyä osoittamaan riittävät resurssit ja rahoitus siten, että lain vaatimukset pystytään täyttämään.

Juha Paananen
aluevaaliehdokas (sd.)
Keski-Suomi, Jyväskylä

tiistai 9. marraskuuta 2021

Lohikosken kirjasto säilytettävä!

Lohikosken palvelut ovat vuosikymmenien ajan jatkuvasti heikentyneet. Esimerkiksi nuorisotila hävisi jo vuosia sitten ja pienemmän uimarannan ylläpidon kaupunki on lopettanut. Liikuntapuisto ja iso uimaranta vaatisivat pikaisesti kunnostusta. Kaiken lisäksi kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä vuodelle 2022 esitetään Lohikosken kirjaston lakkauttamista.

Kirjastolla on Lohikoskella yli puolivuosisataiset perinteet. Vuonna 1960 aloitti Taulumäellä Lohikosken kirjasto, joka siirtyi vuonna 2010 Lohikosken koulun yhteyteen pienkirjastoksi.

Tällä hetkellä kirjasto on Lohikoskella ainoa sisätila, jossa nuorilla on mahdollista kokoontua parina päivänä viikossa koulun jälkeen, vieläpä lukuharrastusta ja tiedon etsintää tukevassa ympäristössä. Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa lähikirjasto on keskeinen ja aktiivisesti käytetty kulttuuripalvelu noin 500 lapselle ja nuorelle.

Koulun yhteydessä toimiva kirjasto on elimellinen osa opiskelua: kirjojen lainaaminen ja lukeminen omaksutaan heti opinpolun alkuvaiheessa itsestään selväksi osaksi oppimista. Sillä on erittäin suuri merkitys lasten ja nuorten koko myöhemmälle elämälle, koska lukeminen kannattaa aina.

Kirjasto tarjoaa lasten ja nuorten lisäksi henkireiän myös muille alueen asukkaille. Kirjasto on sivistyspalvelu, joka on kaikkien asukkaiden helposti ja yhdenvertaisesti saavutettavissa. Lohikoskella halutaan kehittää nykyisen kirjaston toimintaa laajemmaksi esimerkiksi omatoimikirjasto-mallin mukaisesti.

Syyskuussa nettiadressin Lohikosken kirjaston säilyttämisen puolesta allekirjoitti muutamassa päivässä 542 henkilöä. Tämäkin osoittaa, miten tärkeänä alueen omaa kirjastoa pidetään lohikoskelaisten keskuudessa.

Lohikosken kirjaston lakkauttamisesta syntyvä näennäinen säästö olisi täysin mitätön verrattuna siihen, miten paljon sivistyksellistä vahinkoa lakkauttaminen aiheuttaisi. Päätökset talousarviosta ja käyttötaloussuunnitelmasta vuodelle 2022 tehdään tämän vuoden loppuun mennessä. Säilyttämällä Lohikosken kirjaston Jyväskylän päättäjät voivat nyt näyttää sivistystahtonsa.

Juha Paananen
lohikoskelainen vuodesta 1983
Jyväskylä

(Keskisuomalainen 21.11.2021)

torstai 30. syyskuuta 2021

Panostusta kasvuun ja oppimiseen

Jyväskylän sivistyslautakunta esitti kokouksessaan 22.9.2021 kaupunginhallitukselle, että kasvun ja oppimisen palveluissa tulojen ja menojen erotus eli käyttökate on ensi vuonna -235 947 400 euroa. Se on reilut 2 miljoonaa euroa enemmän kuin lautakunnalle asetettu kehys. Lopullisesti vuoden 2022 talousarviosta päättää kaupunginvaltuusto marraskuun 2021 lopussa.

Mihin lisärahaa sitten tarvitaan varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja nuorisopalveluissa? Ensinnäkin määrärahalisäyksellä pyritään varmistamaan kasvatuksen ja opetuksen resurssit siten, että lasten ja nuorten terve kasvu ja hyvä oppiminen mahdollistuvat.

Erityisen tärkeää on, että perusopetuksen ryhmäkokojen pitkään jatkunut kasvu pystytään pysäyttämään. Kymmenen viime vuoden aikana keskimääräinen ryhmäkoko on alakouluissa (luokat 1-6) noussut 17,5 oppilaasta 19,7 oppilaaseen eli yli 11 %. Yläkouluissakin ryhmien suurenemistahti on ollut lähes yhtä nopea. Ellei jotain tehdä, kasvu jatkuu edelleen. Ryhmäkokojen kasvun katkaiseminen edellyttää sitä, että kouluissa on riittävästi opettajia ja muuta opetushenkilöstöä ja että henkilökunnan jaksamista tuetaan.

Lisäksi määrärahoja on kohdennettava sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa ennaltaehkäiseviin toimiin, joilla saadaan vähennettyä kiusaamista ja syrjäytymistä. Tuoreesta koulutyytyväisyyskyselystä ilmenee, että peruskoulun oppilaista lähes kolmannes on kokenut kiusaamista.

Myös korona-ajan aiheuttama oppimisen vaje vaatii lisäpanostusta. Pandemia-aika etäopetuksineen on vaikeuttanut varsinkin niiden oppilaiden opinnoissa etenemistä, jotka olisivat eniten tarvinneet opettajan kasvokkain antamaa opetusta, tukea ja ohjausta. Nyt tätä oppimiseen syntynyttä velkaa on maksettava takaisin, jotta ongelmat eivät syvene.

Jyväskylän kaupunkistrategiaa ollaan juuri uudistamassa. Uudessa strategiassa sivistys ja koulutus tulee nostaa näkyvästi esille yhdeksi keskeiseksi strategiakärjeksi. Strategia ei saa jäädä vain paperiksi mappi-Ö:hön, vaan sen on näyttävä konkreettisesti panostuksina, jotka kohdistuvat lasten ja nuorten tulevaisuuteen.

perjantai 3. syyskuuta 2021

Talousajatteluun tarvitaan muutos

Sote-ratkaisun jälkeen eli jo parin vuoden kuluttua sivistyspalvelut ovat Jyväskylän, samoin kuin muidenkin Suomen kuntien, ylivoimaisesti suurin ja merkittävin palvelualue. Tämän muutoksen yhteydessä on arvioitava kaupungin taloudenhoidon perusteet uudelleen.

Tähän saakka talouden toimintamalli on ollut karkeasti se, että vuosittain laaditaan seuraavan vuoden talousarvio mahdollisimman niukan raamin pohjalta. Lautakunnat esittävät raamin päälle menolisäyksiä, joista osa yleensä menee valtuustossa läpi.

Tämä malli sopii huonosti perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen, ja se on johtanut siihen, että opetuksen ja kasvatuksen rahoitus on ollut toimintamenojen osalta ajoittain lyhytnäköistä ja poukkoilevaa. Tämä taas on haitannut palvelujen pitemmän aikavälin kehittämistyötä.

Laadukkaasti ja riittävästi resursoidun opetuksen ja kasvatuksen positiiviset vaikutukset eivät näy läheskään täysimääräisinä yhden vuoden aikana. Pitemmällä aikajänteellä myönteiset vaikutukset ovat kuitenkin selvästi nähtävissä. Näitä vaikutuksia ovat mm. nuorten syrjäytymisen väheneminen ja keskimääräisen koulutustason nousu – kaiken kaikkiaan laaja-alainen hyvinvoinnin kasvu.

Koulutuksen vaikutusten pitkäkestoisuus on huomioitava taloussuunnittelussa. Se vaatii meiltä kaupungin päättäjiltä asenteenmuutosta ja rohkeutta sijoittaa riittävästi varoja opetuksen ja kasvatuksen järjestämiseen, siitäkin huolimatta, että talouden kannalta lähivuodet eivät ole helppoja. Kyse on tulevaisuusinvestoinnista, joka tuottaa myöhemmin merkittäviä kustannussäästöjä.

Keskeistä on, että selviämme kestävällä tavalla tulevista haasteista. Siksi talouden ja myös toiminnan käytännön työkaluksi tarvitaan Jyväskylässä vähintään valtuustokauden mittainen kasvatuksen ja koulutuksen strategia, jossa määritellään selkeästi ja riittävän sitovasti tavoitteet, toimintatavat ja resurssit sivistyspalvelujen pitkäjänteisen kehittämisen pohjaksi. Siinä on uudelle kaupunginvaltuustolle tehtävää heti valtuustokauden aluksi.

Juha Paananen
varavaltuutettu (sd.), sivistyslautakunnan jäsen
Jyväskylä

maanantai 24. toukokuuta 2021

Millainen on visioni tulevaisuuden Jyväskylästä?

Tässä ajatuksiani siitä, millainen Jyväskylä voisi olla tulevaisuudessa. Kohdat eivät ole tärkeysjärjestyksessä. Ehkäpä osa näistä jo toteutuu. Millainen on sinun visiosi tulevaisuuden Jyväskylästä?

  • Päätöksenteko on avointa. Asukkaiden osallistuminen päätösten valmisteluun on mahdollistettu hyvin.

  • Kaupungin toimintaa ohjaavat tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet.

  • Kaikista kaupunkilaisista huolehditaan, erityisesti heikossa asemassa olevista. Ikäihmisten hoito ja asuminen ovat kunnossa, samoin maahanmuuttajien kotouttaminen.

  • Kaupungilla on kaupunkilaisia varten laajat ja hyvin toimivat digitaaliset palvelut, mutta myös vaihtoehtoiset palvelut niille, jotka eivät pysty käyttämään digitaalisia palveluja.

  • Kaupunki huolehtii omien työntekijöidensä työssä jaksamisesta ja työhyvinvoinnista. Työntekijöiden lomautukset vältetään suunnitelmallisella henkilöstö- ja talouspolitiikalla.

  • Sote-uudistus on tehty (sote-palvelut siirretty hyvinvointialueille), ja kaupungin suurimmat palvelualueet ovat kasvatus ja koulutus. Mikäli koulutuskuntayhtymä on purettu, lukiokoulutus on mahdollisesti siirtynyt takaisin kaupungin ylläpidettäväksi.

  • Kaupungin taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti, keskeisten palvelualojen pitkäkestoiset positiiviset vaikutukset huomioon ottaen.

  • Jyväskylällä on vetovoimaa ja elinvoimaa. Peruspalvelut ovat kunnossa, jolloin yrityksiä on saatu lisää ja samalla verotuloja.

  • Kasvatusta ja koulutusta arvostetaan, ja niillä on riittävät resurssit.

  • Energia tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Mahdollisten tuulivoimapuistojen sijoitus ja toteutustapa harkitaan tarkkaan.

  • Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus huomioidaan kaupunkirakennetta kehitettäessä.

  • Pyöräilyyn ja kävelyyn sekä joukkoliikenteen käyttöön on kaupungissa hyvät edellytykset.

  • Liikuntapalvelut on turvattu kaupungin eri asuinalueilla ja Hippos-hanke toteutettu realistiselta pohjalta. Kaupungin asukkaille, erityisesti lapsille ja nuorille, on järjestetty riittävästi matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia heidän omilla lähialueillaan.

  • Kulttuurin ja taiteen toimintaedellytykset ovat kunnossa. Jyväskylässä on vihdoin akustisesti mitat täyttävä musiikkitalo.

maanantai 10. toukokuuta 2021

Jyväskylän lukiokoulutuksen tulevaisuus

Jyväskylän lukiot siirrettiin vuonna 2010 Jyväskylän koulutuskuntayhtymään (nykyisin Gradia). Pian siirron jälkeen ilmeni, että lukioiden toiminta kuntayhtymässä ei ole mahdollista ilman lisärahoitusta. Siksi Jyväskylän kaupunki on tukenut Gradiassa toimivia lukioita vuodesta 2017 lähtien, nykyisin 1,7 miljoonalla eurolla vuodessa. Tämä kohtalaisen merkittävä tukisumma on budjetoitu Jyväskylässä sivistyksen toimialalle.

Kuntayhtymä lukiokoulutuksen järjestäjänä on Suomessa erittäin harvinainen ratkaisu. Vastaavanlainen toimintamalli on käytössä muualla vain Hämeenlinnassa, jossa koulutuskuntayhtymä Tavastia ylläpitää lukiokoulutusta.

Jyväskylässä kuntayhtymämalli on merkinnyt lukioille merkittävää keskittämistä. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten Jyväskylässä toimi yhteensä kahdeksan lukioyksikköä, mm. Palokassa, Tikkakoskella, Vaajakoskella ja Korpilahdella omansa. Nyt lukiolaiset opiskelevat kahdessa yli tuhannen opiskelijan lukiossa Viitaniemessä ja Harjun kupeessa.

Millainen on Jyväskylän lukioiden tulevaisuus? Yksi tähän asiaan vaikuttava tekijä on tuleva sote-ratkaisu. Jos tai kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois kunnilta hyvinvointialueille (”maakuntiin”), niin miten käy nykyisten kuntayhtymätyyppisten hallintorakennelmien? Todennäköistä on, että niitä ei enää uudessa tilanteessa tarvita.

Jos Gradia jossakin vaiheessa puretaan, niin mihin silloin menevät nyt siellä järjestettävät koulutukset, lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus? Yksi vaihtoehto olisi tietysti sekin, että Gradia jatkaisi. Mutta purkutilanteessa olisi kaksi vaihtoehtoa: kaupunki tai ”maakunta”. Ammatillisella koulutuksella on valtakunnallisesti pitkä perinne kuntayksikköä suuremmista järjestäjistä, joten luonteva suunta saattaisi olla ”maakunta”.

Lukioita järjestävät edelleen Suomessa lähes yksinomaan kunnat. Jos koulutuskuntayhtymää ei olisi, siirtyisikö lukiokoulutus valtakunnallisen linjan mukaisesti takaisin Jyväskylän kaupungille? Tällä ratkaisulla päättyisi ainakin se erikoinen tilanne, että Jyväskylä maksaa joka vuosi merkittävän summan rahaa toisen koulutuksenjärjestäjän vastuulla olevan koulutuksen järjestämisestä.

Käypä hallintomalleille tulevaisuudessa niin tai näin, olennaista on, että jyväskyläläiset nuoret saavat omassa kaupungissaan riittävän laadukasta eli riittävästi resursoitua lukiokoulutusta. Sama vaatimus koskee myös ammatillista toisen asteen koulutusta.