Hieman masentaa, kun miettii suomalaista poliittista
keskustelua. Eikö politiikka ole yhteisten asioiden hoitamista? Joskus tuntuu,
että asiat erkaantuvat toisistaan niin, että ne eivät enää ole yhteisiä. Vaikuttaa
jopa siltä, että eri poliittisiin leireihin kuuluvien henkilöiden dialogi on
mahdotonta: keskustellaan ja viestitellään kyllä, mutta puhutaan täysin toisten
ohi. Yhteistä tarttumapintaa ei löydy millään. Ollaan niin tiukasti kiinni
omissa ideologisissa tausta-ajatuksissa, että muissa näkemyksissä ei nähdä
hitustakaan hyvää. Kuitenkin meillä on yksi yhteinen maa(pallo) ja siihen
liittyvät olennaiset kysymykset, joiden pitäisi kuulua meille kaikille ja joita
pitäisi vieläpä yhdessä kehittää parempaan suuntaan.
Mitä tarkoitan puhuessani ideologisista tausta-ajatuksista? Karkeasti
esitettynä suurimpien puolueiden osalta mm. seuraavanlaisia asioita: kokoomuksella
ja keskustalla yritysten toimintaedellytykset, keskustalla lisäksi maatalouden ja
-seudun tukeminen; vihreillä ympäristönsuojelu, ilmastonmuutoksen torjuminen,
vähemmistöjen oikeudet; demareilla hyvinvointi- ja sopimusyhteiskunta, vassareilla
oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteet; persuilla nationalistinen Suomi
ensin -ajattelu ja maahanmuuttokriittisyys. Nämä ajatukset ovat esimerkinomaisia
eivätkä anna puolueista koko kuvaa (vaikka jotain olennaista ne puolueista
mielestäni kertovat).
Tekisikö tiettyyn poliittisen ajattelutapaan sitoutuneelle
henkilölle hyvää pohtia asioita ”boxin ulkopuolelta” eli miettiä syvällisesti,
miksi joku oman laatikkoni ulkopuolella lähtee yhteiskunnallisessa
ajattelussaan liikkeelle aivan erilaisista periaatteista kuin minä itse. Mitä
jos esimerkiksi kokoomuslainen pohtisi ilman ennakkoasenteita aktiivimallin käytännön
vaikutuksia tavalliselle työttömälle? Tai demari asettuisi mielessään
pienyrittäjäksi, joka pelkää palkata ensimmäistä työntekijää. Millaisia
ahaa-elämyksiä syntyisi, jos takaisin Bagdadiin karkotetun turvapaikanhakijan tilanne
kirkastuisi persulle koko karmeudessaan?
Vaatisivatko kaikki kohta yhdestä suusta oikeudenmukaista ja
tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa, joka ympäristön kannalta kestävällä tavalla
ottaa huomioon yritysten toimintaedellytykset ja kansalaisten osallisuuden? Ai
niin, tämähän on suora sitaatti lähes kaikkien puolueiden ohjelmasta -
varsinkin, jos johonkin väliin lisää vielä työllisyyden edistämisen.
Tässä on palattu tekstin alussa mainitsemaani
ongelmatiikkaan, joka pitäisi muotoilla ehkäpä uudelleen: ”kun kaikki on
yhteistä, mikään ei ole yhteistä”. Ongelma ei ole se, että pitää kiinni omista
ideologisista periaatteista, vaan se, että ei ymmärrä toisten näkökantoja. Keskusteluun
kuuluu kuuntelu.
Kenties pitäisi vilpittömästi yrittää yhdessä tehdä
maailmasta parempi paikka. Silläkin uhalla, että poliittisia irtopisteitä saa paremmin
haukkumalla toiset lyttyyn ja korostamalla omaa erinomaisuuttaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti