Viime viikkoina on puhuttu asiasta, josta olisi pitänyt puhua jo vuosia sitten. Onneksi edes nyt. Onneksi on vaalit.
Vanhustenhoidon taso mittaa sivistyksen tasoa, joten kumpikaan ei ole nyt korkealla. Kaikki ovat sitä mieltä, että tasoa on nostettava. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että hoitokoteihin pitää saada lisää hoitajia.
Meillä on varaa laittaa esimerkiksi tehottomiin yritystukiin miljardeja, mutta ei muutamaa sataa miljoonaa vanhushoidon laadun korottamiseen minimitasolle.
Miten tähän ongelmatilanteeseen ajauduttiin? Pohjimmainen syy on selvä: tällä vuosikymmenellä kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia on valtiontalouden tasapainottamisen nimissä leikattu pari miljardia. Kunnat ovat rahapulassaan ulkoistaneet palveluitaan yksityisille firmoille.
Osakeyhtiöiden ykköstavoite on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen. Käytännössä on nähty, että tämä periaate ei toimi, kun toiminnan kohteena ovat suojattomassa asemassa olevat ihmiset: lapset, vahnukset, sairaat. Voitontavoittelu ajaa ihmisistä välittämisen yli.
Mitä nyt pitää tehdä? Esitetään, että lisätään valvontaa, kehitetään laatukriteerejä ja asetetaan sanktioita. Näillä toimilla voidaan lieventää oireita, mutta taudin syy jää huomiotta.
Kuntien valtionosuusrahoituksen tason tarkastelun lisäksi kestävä ratkaisu on juridinen. Lainsäädännössä tulee lähteä siitä, että sellaisilla julkisilla palvelualoilla, joiden keskiössä ovat heikossa asemassa olevat ihmiset, toiminta ei saa perustua rahan haalimiseen vaan mahdollisimman hyvään palvelun laatuun.
Sivistykseen kuuluu se, että ihmisen luontaista ahneutta suitsitaan tarvittaessa yhteiskunnan ohjaustoimilla. Nyt tarve on ilmeinen. Lapsilla, vanhuksilla ja sairailla ei saa tehdä bisnestä.
Tämän rajauksen jälkeen yrityksille jää riittävästi toiminta-aluetta toteuttaa yhteiskunnallisestikin merkittävää tehtäväänsä.
Juha Paananen
varavaltuutettu (sd.)
Jyväskylä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti