Tapetaanko kultamunia muniva hanhi?

Jyväskylä on selvittämässä omistamansa vesi- ja energiayhtiö Alvan vähemmistöosuuden. Myytävä osuus olisi n. 30-40 %. Mahdollinen ostaja olisi todennäköisesti jokin yksityinen toimija, esimerkiksi pääomasijoittaja tai eläkevakuusrahasto. Myyntiasia on tulossa Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätettäväksi tänä keväänä.

Jyväskylän suunnitelmien pohjalta valtakunnalliseen keskusteluun on viime aikoina noussut erityisesti vesihuolto, joka ns. luonnollisena monopolina on ollut Suomessa perinteisesti julkisessa omistuksessa. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että vesihuollon yksityistämiseen sisältyy suuria riskejä.

Mahdollisen kaupan valmisteluun on palkattu konsulttiyhtiö, jonka kerrotaan saavan bonuspalkkion, mikäli myynti toteutuu. Konsultin bonusta on puolusteltu sillä, että vastaavanlaisissa kaupan valmisteluissa se on normaali käytäntö.

Totta onkin, että bonus on yleensä käytössä yksityisellä puolella, nimenomaan silloin, kun on jo päätetty myydä ja tavoitteena on mahdollisimman korkea kauppahinta ja edulliset kauppaehdot.

Jyväskylä ei ole tällaisessa tilanteessa. Tarkoituksenahan on sen selvittäminen, onko myyminen ylipäätään tarkoituksenmukaista kaupungin kokonaisedun kannalta. Siksi selvityksen, jos sellainen halutaan tehdä, pitäisi olla puolueeton eikä tarkoitushakuinen.

Alvan osittainenkin myyminen pääomasijoittajalle tai vastaavalle taholle olisi päänavaus luonnollisten monopolien yksityistämisessä koko Suomessa. Vastaavanlaisista ratkaisuista muualla Euroopassa (esimerkiksi Tallinnassa, Pariisissa ja Berliinissä) on saatu huonoja kokemuksia: maksut ovat nousseet, ja välttämättömiä investointeja on jätetty tekemättä - voittoja yksityinen omistaja on kyllä haalinut.

Ruotsissa ja Hollannissa lainsäädäntö estää vesihuollon osalta määräysvallan siirtämisen yksityiselle taholle. Suomessakin on jo puhuttu lakiuudistuksista, mikäli Jyväskylän tyyppiset, erityisesti vesihuollon omistajajärjestelysuunnitelmat etenevät.

Yksityinen omistaja hakee sijoitukselleen tuottoa, ehkä 6-10 %. Toteutuessaan yksityinen omistajuus tarkoittaisi Jyväskylässäkin lähes varmasti asiakasmaksujen korotuksia; tapaus Caruna on kaikilla hyvässä muistissa. On sanottu, että kaupunki määräisi edelleen hinnat, mutta entä, jos osaomistaja ei muuten saa voittosiivuaan?

Myös toiminnan edellytysten ja laadun kehittäminen ovat vaarassa jäädä voitontavoittelun alle. Niin on käynyt edellä mainituissa Euroopan kaupungeissa ja Suomessa mm. yksityisten yritysten ylläpitämässä vanhustenhoidossa.

Kaiken kaikkiaan oman vesi- ja energiayhtiön osittainenkaan myynti ei ole Jyväskylän ja kaupunkilaisten kannalta järkevä ratkaisu. Parasta olisi keskeyttää myyntiprosessi ja keskittyä itse Alvan toiminnan ja hallinnon kehittämiseen.

Omistajalle luonnolliseen monopoliin perustuva toiminta tuottaa takuuvarman tulovirran. Jo tämän takia kaupungin kannattaa pysyä omistajana. Myynnistä kaupunki saisi kertakorvauksen, joka olisi äkkiä syöty. Vanha viisaus sanoo, että kultamunia munivaa hanhea ei kannata tappaa.

Ja vielä selvennyksenä: En vastusta yritystoimintaa. Se on yhteiskunnassa keskeinen ja välttämätön elinvoiman ja hyvinvoinnin luoja, jonka toimintaedellytysten on oltava kunnossa. Mutta se sopii huonosti toimintaan, joka perustuu luonnollisiin monopoleihin tai jonka kohteena ovat heikossa asemassa olevat ihmiset (esimerkiksi sairaat, lapset tai vanhukset).

Oppivelvollisuutta laajennettava

Oppivelvollisuuslakimme on säädetty alun perin 1920-luvun alussa. Tällä hetkellä perusopetuslaissa todetaan, että oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta, ja päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta.

Aika on ajanut nykyisin voimassa olevan oppivelvollisuusmäärittelyn ohi. 1970-luvun peruskoulu-uudistuksen ajoista Suomi ja maailma ovat muuttuneet paljon. Työelämässä muutos näkyy siten, että pelkällä peruskoulupohjalla työtä alkaa olla mahdotonta saada. Lähes kaikki ammatit vaativat korkeampaa koulutusta.

Kuitenkin keskimääräinen koulutustasomme on luisumassa hälyttävästi alaspäin, vaikka vielä 2000-luvun alussa olimme maailman huippua. Kokonaan koulutuksen ja työnteon ulkopuolelle syrjäytyneitä nuoria on Suomessa liian suuri joukko, noin 60 000.

Lukio- ja ammatillinen koulutus ovat tällä hetkellä Suomessa yleensä yhteiskunnan järjestämää ilmaista koulutusta, mikä ei tarkoita maksuttomuutta. Lukukausimaksuja ei ole, mutta esim. lukion oppimateriaaleihin saattaa kulua tuhansia euroja. Myös ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden materiaalimaksut voivat olla huomattavia. Monille nuorille nämä kustannukset ovat jopa opiskelun aloittamisen este.

Valtiovalta on kehitellyt ratkaisuksi oppimateriaalitukea, jota ohjattaisiin toisella asteella vähävaraisille opiskelijoille. Tämä malli sisältää jotain positiivistakin, mutta syvällisempää tarkastelua se ei oikein kestä. Miltä vaikuttaisi peruskoulu, joka olisi ilmainen ja maksuton vain vähävaraisille oppilaille?

Tulevan hallituksen keskeisenä koulutuspoliittisena tavoitteena tulee olla se, että koko oppivelvollisuuden idea ja käytäntö päivitetään 2020-luvulle. Pelkästään peruskoulu ei yksinkertaisesti enää riitä, vaan oppivelvollisuuteen on sisällytettävä myös toinen aste. Näin syntyy ”peruskoulu 2.0”, joka on oppijoille ilmainen ja maksuton ja ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä. Toisen asteen tutkinto (ammatillinen tai ylioppilastutkinto) luo nuoren elämälle vanhan perustan, jolta voi ponnistaa jatko-opintoihin ja työelämään.

Tämä koulutusjärjestelmän uudistus vaatii valtiolta ja kunnilta taloudellisia panostuksia, mutta ei likimainkaan niin paljon kuin köyhä Suomi pystyi 1970-luvulla satsaamaan peruskoulu-uudistukseen. Kyse on nyt kannattavasta sijoituksesta, joka tuottaa tulevaisuudessa kyllä eurojakin mutta ennen kaikkea osaamista ja sivistystä.

Juha Paananen

varavaltuutettu (sd.), sivistyslautakunnan jäsen
Jyväskylä

Voiton vai laadun tavoittelua?

Viime viikkoina on puhuttu asiasta, josta olisi pitänyt puhua jo vuosia sitten. Onneksi edes nyt. Onneksi on vaalit.

Vanhustenhoidon taso mittaa sivistyksen tasoa, joten kumpikaan ei ole nyt korkealla. Kaikki ovat sitä mieltä, että tasoa on nostettava. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että hoitokoteihin pitää saada lisää hoitajia.

Meillä on varaa laittaa esimerkiksi tehottomiin yritystukiin miljardeja, mutta ei muutamaa sataa miljoonaa vanhushoidon laadun korottamiseen minimitasolle.

Miten tähän ongelmatilanteeseen ajauduttiin? Pohjimmainen syy on selvä: tällä vuosikymmenellä kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia on valtiontalouden tasapainottamisen nimissä leikattu pari miljardia. Kunnat ovat rahapulassaan ulkoistaneet palveluitaan yksityisille firmoille.

Osakeyhtiöiden ykköstavoite on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen. Käytännössä on nähty, että tämä periaate ei toimi, kun toiminnan kohteena ovat suojattomassa asemassa olevat ihmiset: lapset, vahnukset, sairaat. Voitontavoittelu ajaa ihmisistä välittämisen yli.

Mitä nyt pitää tehdä? Esitetään, että lisätään valvontaa, kehitetään laatukriteerejä ja asetetaan sanktioita. Näillä toimilla voidaan lieventää oireita, mutta taudin syy jää huomiotta.

Kuntien valtionosuusrahoituksen tason tarkastelun lisäksi kestävä ratkaisu on juridinen. Lainsäädännössä tulee lähteä siitä, että sellaisilla julkisilla palvelualoilla, joiden keskiössä ovat heikossa asemassa olevat ihmiset, toiminta ei saa perustua rahan haalimiseen vaan mahdollisimman hyvään palvelun laatuun.

Sivistykseen kuuluu se, että ihmisen luontaista ahneutta suitsitaan tarvittaessa yhteiskunnan ohjaustoimilla. Nyt tarve on ilmeinen. Lapsilla, vanhuksilla ja sairailla ei saa tehdä bisnestä.

Tämän rajauksen jälkeen yrityksille jää riittävästi toiminta-aluetta toteuttaa yhteiskunnallisestikin merkittävää tehtäväänsä.

Juha Paananen
varavaltuutettu (sd.)
Jyväskylä

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista

Hieman masentaa, kun miettii suomalaista poliittista keskustelua. Eikö politiikka ole yhteisten asioiden hoitamista? Joskus tuntuu, että asiat erkaantuvat toisistaan niin, että ne eivät enää ole yhteisiä. Vaikuttaa jopa siltä, että eri poliittisiin leireihin kuuluvien henkilöiden dialogi on mahdotonta: keskustellaan ja viestitellään kyllä, mutta puhutaan täysin toisten ohi. Yhteistä tarttumapintaa ei löydy millään. Ollaan niin tiukasti kiinni omissa ideologisissa tausta-ajatuksissa, että muissa näkemyksissä ei nähdä hitustakaan hyvää. Kuitenkin meillä on yksi yhteinen maa(pallo) ja siihen liittyvät olennaiset kysymykset, joiden pitäisi kuulua meille kaikille ja joita pitäisi vieläpä yhdessä kehittää parempaan suuntaan.

Mitä tarkoitan puhuessani ideologisista tausta-ajatuksista? Karkeasti esitettynä suurimpien puolueiden osalta mm. seuraavanlaisia asioita: kokoomuksella ja keskustalla yritysten toimintaedellytykset, keskustalla lisäksi maatalouden ja -seudun tukeminen; vihreillä ympäristönsuojelu, ilmastonmuutoksen torjuminen, vähemmistöjen oikeudet; demareilla hyvinvointi- ja sopimusyhteiskunta, vassareilla oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteet; persuilla nationalistinen Suomi ensin -ajattelu ja maahanmuuttokriittisyys. Nämä ajatukset ovat esimerkinomaisia eivätkä anna puolueista koko kuvaa (vaikka jotain olennaista ne puolueista mielestäni kertovat).

Tekisikö tiettyyn poliittisen ajattelutapaan sitoutuneelle henkilölle hyvää pohtia asioita ”boxin ulkopuolelta” eli miettiä syvällisesti, miksi joku oman laatikkoni ulkopuolella lähtee yhteiskunnallisessa ajattelussaan liikkeelle aivan erilaisista periaatteista kuin minä itse. Mitä jos esimerkiksi kokoomuslainen pohtisi ilman ennakkoasenteita aktiivimallin käytännön vaikutuksia tavalliselle työttömälle? Tai demari asettuisi mielessään pienyrittäjäksi, joka pelkää palkata ensimmäistä työntekijää. Millaisia ahaa-elämyksiä syntyisi, jos takaisin Bagdadiin karkotetun turvapaikanhakijan tilanne kirkastuisi persulle koko karmeudessaan?

Vaatisivatko kaikki kohta yhdestä suusta oikeudenmukaista ja tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa, joka ympäristön kannalta kestävällä tavalla ottaa huomioon yritysten toimintaedellytykset ja kansalaisten osallisuuden? Ai niin, tämähän on suora sitaatti lähes kaikkien puolueiden ohjelmasta - varsinkin, jos johonkin väliin lisää vielä työllisyyden edistämisen.

Tässä on palattu tekstin alussa mainitsemaani ongelmatiikkaan, joka pitäisi muotoilla ehkäpä uudelleen: ”kun kaikki on yhteistä, mikään ei ole yhteistä”. Ongelma ei ole se, että pitää kiinni omista ideologisista periaatteista, vaan se, että ei ymmärrä toisten näkökantoja. Keskusteluun kuuluu kuuntelu.

Kenties pitäisi vilpittömästi yrittää yhdessä tehdä maailmasta parempi paikka. Silläkin uhalla, että poliittisia irtopisteitä saa paremmin haukkumalla toiset lyttyyn ja korostamalla omaa erinomaisuuttaan.

Pitkäjänteisyyttä koulutuksen kehittämiseen

Vielä joitakin vuosia sitten Suomessa oltiin korkeimmalla päätöksentekotasolla kiinnostuneita koulutuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä. Hallitukset rakensivat koulutuksen ja tutkimuksen ylihallituskautiset suunnitelmat eli KESUt, ja kunnissa puuhattiin kunta-KESUja.

Nykyinen hallitus lopetti KESU-perinteen, ja seuraukset näkyvät: ei suunnitelmallista kehittämistä vaan koulutusleikkauksia koulutusleikkausten perään. Toistaiseksi viimeinen KESU laadittiin vuosille 2011-2016.

Keväällä 2019 Suomessa on eduskuntavaalit ja hallitus vaihtuu. Mitkä puolueet sitten tulevatkaan uuteen hallitukseen, on tärkeää, että KESU-traditio elvytetään. Sen pohjalta on mahdollista saada tolkkua koulutuksen ja tutkimuksen pitkäkestoiseen kehittämiseen.

Koulutus ja tutkimus tarvitsevat erityisen kipeästi lisäresurssia miljardileikkausten jälkeen. OECD:n uudessa koulutusvertailussa (2018) Suomen tilanne on hälyttävä. Esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna käytämme perusopetukseen miljardi euroa vähemmän.

Myös yhteiskunnallisten asenteiden tulee muuttua koulutusmyönteisemmiksi. Tulevaisuuden kannalta Suomen tärkein pääoma on korkea koulutustaso ja osaaminen.

Juha Paananen

varavaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen, Jyväskylä

Päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoja pienennettävä

Ryhmäkoot Jyväskylän kaupungin peruskouluissa ja päiväkodeissa ovat viime vuosina huolestuttavasti kasvaneet. Vuonna 2016 uudistetussa varhaiskasvatuslaissa kunnille annettiin mahdollisuus kasvattaa päiväkotien ryhmäkokoa suhdeluvun 1/8 mukaiseksi (1 aikuinen 8 lasta kohti).

Kävi kuten asiantuntijat jo ennen uudistusta uumoilivat: päiväkotien ryhmäkoot kasvoivat paikoin kohtuuttoman suuriksi. Näin myös Jyväskylässä, vaikka valtuusto on päättänyt säilyttää vanhan suhdeluvun 1/7.

Tänä vuonna tehty selvitys ryhmäkokotilanteesta Jyväskylän eri päiväkodeissa puhuu karua kieltä: maksimiryhmäkoot ylittyvät usein monissa päiväkodeissa.

Tilapäisestä ongelmasta ei voida puhua, koska ylityksiä tapahtuu toistuvasti viikoittain. Merkittävälle osalle lapsista ryhmäkoon kasvu aiheuttaa ongelmia sosiaalisten ja tunne-elämätaitojen kehityksessä. Pieni lapsi tarvitsee myös syliä ja pysyvää hoitajaa, jotta hoitopäivä tuntuu turvalliselta.

Varhaiskasvatustoiminnan muutokset ovat kuormittaneet myös henkilöstöä. Viime vuonna varhaiskasvatuksen henkilöstön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet huomattavasti. Lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat alkavat olla äärirajoilla ylisuuria ryhmiä opettaessaan ja hoitaessaan. Samoin kärsivät varsinkin ne lapset, jotka tarvitsisivat eniten tukea.

Jyväskylän käyttämä raha varhaiskasvatuspalveluihin on euromääräisesti pienentynyt viime vuosina, vaikka palvelun piiriin on tullut satoja lapsia lisää.

Samaan aikaan esimerkiksi perusopetuspalveluissa menoja on lisätty lähes 10 % mm. oppilasmäärän lisääntymisen takia. Siitä huolimatta peruskouluissa ryhmäkoot erityisesti alimmilla luokilla ovat liian suuret.

Perusopetuksen ryhmät on Jyväskylässä muodostettu nurinkurisesti: luokilla 1–6 ryhmäkokojen keskiarvo on 19,5 ja luokilla 7-9 18,1. Yleinen näkemys ja käytäntö valtakunnassa on se, että alimmilla luokilla on pienimmät ryhmäkoot (valtakunnan keskiarvo luokilla 1–6 on noin 17 ja luokilla 7–9 noin 18).

Sivistyslautakunta on maaliskuussa 2018 linjannut, että perusopetuksen suuria ryhmäkokoja on lähivuosina pienennettävä nykyisestä tasosta erityisesti luokilla 1–6.

Myös perusopetuksen henkilöstöllä sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Monien vuosien talouskiristykset näkyvät koulujen arjessa. Ryhmäkokojen kasvun lisäksi uuden opetussuunnitelman vaatimukset ovat kuormittaneet opetushenkilöstöä.

Jyväskylän talous näyttää pitkästä aikaa positiiviselta. Taloudenhoidon pitää myös tästä eteenpäin olla vastuullista ja pitkäjänteistä.

Taloustilanne antanee nyt viimein mahdollisuuden harkita satsauksia sellaisiin palvelutoiminnan kohteisiin, joissa tarve on suurin.

Pienentämällä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkokoja lasten ja oppimisen kannalta tarkoituksenmukaiselle tasolle teemme sijoituksen tulevaisuuteen.

Anna-Leena Sahindal, sivistyslautakunnan vpj. (sd.)
Juha Paananen, sivistyslautakunnan jäsen (sd.)
Jyväskylä

(Keskisuomalainen 29.5.2018)

Maakuntavaltuusto on paljon vartijana

Pitkään vatuloitu ns. sote/maku-uudistus (sote = sosiaali- ja terveyspalvelut, maku = maakunta) on määrä saada aikaan piakkoin. Jos eduskunta hyväksyy uudet lait kesällä 2018, niin maakuntavaalit pidetään todennäköisesti syksyllä 2018.

Olen ilmoittautunut maakuntavaaliehdokkaaksi eli ehdolle Keski-Suomen maakuntavaltuustoon SDP:n listalle. Maakuntavaltuusto on maakunnan ylin päättävä elin, joka linjaa maakuntaan siirtyvien palvelujen toteuttamista sekä myös maakunnan yhteistyötä kuntien kanssa.

Sosiaali- ja terveyspalveluista ei saa tulla ylikansallisten terveysfirmojen voittojenkeruuautomaatti. Valinnanvapaus pitää toteuttaa asteittain siltä pohjalta, että palvelut ovat pääosiltaan julkisia ja yksityiset palvelut täydentävät niitä. Sote-palvelujen toteutustavan on oltava lisäksi sellainen, että se turvaa maakunnassa riittävän kattavan palveluverkon.

Kunnista maakuntaan siirtyy Keski-Suomessa noin 11 000 työntekijää, pääosa sosiaali- ja terveysalalla. Heille kyseessä on iso muutos, joka tulee viedä läpi liikkeenluovutus-periaatteen mukaisesti ja vuorovaikutuksessa työntekijöiden kanssa. Maakuntavaltuustolla on henkilöstösiirron hallitussa toteuttamisessa suuri vastuu.

Juha Paananen

maakuntavaaliehdokas, sd.

lehtori, eläkkeellä

Jyväskylä